


Jäsentarinoita
Yrittäjä 49 v
”Liityin veljeskuntaan vuonna 2006 erään asiakkaani innoittamana. Toiminta on antanut hyvää vastapainoa, joskus hektiseenkin, työelämään ja arkeen.
Lisäksi olen saanut monia uusia hyviä ystäviä ja verkostoa. Loosikokouksissa käyn noin 1-2 kertaa kuukaudessa jonka olen kokenut sen itselleni sopivaksi määräksi.”
Opiskelija 28 v
"Opiskelen toista vuotta ammattikorkeakoulussa ja kuulin toiminnasta eräältä ystävältäni. Odd Fellow kokoukset irroittavat ajatukset opiskelusta ja muusta arjen kiireestä.
Lisäksi olen kiinnostunut itsensä kehittämisestä ja Odd Fellow -toiminta on siihen mitä parhain ympäristö"
Eläkeläinen 65 v
”Kun työelämä alkoi olla jo takana päin ja eläkepäivät lähenivät, alkoi olla enemmän aikaa itselle ja harrastuksille. Loositoiminta on tuonut uutta sisältöä elämään nyt kun työ- ja arki eivät sitä enää entiseen tapaan tarjoa.
Loosikokousten lisäksi tapaan jäseniä golfkentällä ja käymme myös säännöllisesti vierailuilla muissa Odd Fellow -looseissa pääkaupunkiseudulla”
Tukkumyyjä 55 v
"Elämäntilanteeni muuttui niin että koko lähipiirini muuttui melkenpä yhdellä kertaa. Veljeskunnasta olen löytänyt yhteisön jonne olen aina tervetullut"